Theme Layout

[rightsidebar]

Boxed or Wide or Framed

[Wide]

Theme Translation

Display Featured Slider

Featured Slider Styles

Display Grid Slider

Grid Slider Styles

Display Trending Posts

No

Display Author Bio

No

Display Instagram Footer

Ruokamuistoja vuodelta 2014


Vuosi 2014 on meidän oman pikkukokin vuosi. Ikuisesti muistoihin jäävä vuosi, jolloin puolet vuodesta odotimme neitiä saapuvaksi ja toisen puolen elimme yhteiseloa kolmistaan: ihmettelimme, opettelimme, nauroimme, itkimme, valvoimme ja rakastuimme päivä päivältä enemmän omaan pikku nyyttiimme. Vauvatouhujen lisäksi vuosi on sisältänyt myös taas mielettömän hienoja blogikokemuksia. Sain liittyä osaksi hienoa Blogiringin porukkaa, tehdä ensimmäiset kampanjajutut yhteistyössä Meiran ja Expertin kanssa, kokkailla paljon uusia reseptejä, leipoa sydämeni kyllyydestä ja nauttia teistä, ihanat lukijani, niin täällä blogissa kuin Facebookin ja Instagraminkin maailmassa. Huippuvuosi siis!

Alle kokosin jokaiselta kuukaudelta yhden reseptin, joka on jäänyt mieleeni erityisen makoisana tai muuten vaan onnistuneena ruokana. Olipa hauska käydä läpi vuoden blogipostauksia ja muistella, missä, miten ja millaisessa tilanteessa kutakin ruokaa olin tehnyt. Ihania muistoja tuli paljon mieleen ja voi pojat miten kivoja herkkuja arkistoista löytyikään!

Tammikuu

Ruis-kikherneburgerit 

Tämä oli ensimmäisiä kertoja kun käytin kikherneitä! Muistan, miten apukokki ihmetteli, kuinka kasvispihvit voivat olla näin hyviä...


Helmikuu

Melkein banoffee 

Tätä tein eräänä yksinäisenä viikonloppuiltana kun mieleni teki jotain hyvää. Yksin kotona, sitä ihmeellisyyttä en olekaan puoleen vuoteen kokenut! ;)




Maaliskuu

Laiskan leipurin laskiaismuffinit

Laskiaispullia en jaksanut alkaa tänä vuonna tekemään, joten mietin miten saisin samansuuntaisen makuelämyksen aikaiseksi ilman pullataikinaa. Muffinsit ajoivat asian erinomaisesti! Samaa taikinaohjetta käytin muuten pikkukokin ristiäiskuppikakuissa. Vähän niin kuin luotto-ohje siis jo tämä.




Huhtikuu

Aamiaispizza

Apukokin systymäpäiväaamuksi tein aamiaispizzaa. Herra vähän yllättyi tästä herkusta, ei ollut ennen syönyt pizzaa aamupalaksi (jos krapulapizzaa ei lasketa :D).


Toukokuu

Raparperi-mansikka crumble

Oijoijoi, voi kun ois jo kesä ja raparperiaika niin saisi taas tätä ihanuutta!! Oli ehkä koko vuoden paras herkku!


Kesäkuu

Yhden kattilan pasta

Kesäkuussa olin mammalomalla ja kehittelin nopeita lounasherkkuja itselleni. Niistä yksi parhaista oli yhden kattilan pasta.


Heinäkuu

Blogitauko 

Heinäkuussa blogi oli vauvatauolla. Ja hyvä niin, kyllä se oman aikansa otti ennen kuin uusi arki alkoi rullaamaan pikku-tirpan kanssa. Ihana, hikinen heinäkuu <3


Elokuu

Marjatrifle  

Elokuussakaan en vielä paljon kerennyt bloggaamaan, oikeastaan vain pikkukokin ristiäisiin valmistuneista ruoista. Niistä ykkössuosikki oli marjatrifle, joka kaavittiin juhlapäivänä tarjoiluastiasta viimeistä murua myöden. Upea, kesäinen herkku!

 

Syyskuu

Kukkakaali-broileria ja fetatsatsikia

Arkiruokia piti alkaa pohtimaan oikein toden teolla, kun kotiäitinä ruoaksi piti keksiä sekä lounas että päivällinen. Omat lounaat olivat ensimmäisten kuukausien aikana kyllä melko nopeasti väsättyjä ja usein kylmänä syötyjä tuotoksia. Perus vauva-arkea siis. Yksi uusi herkku oli tämä kukkakaali-broileri.


Lokakuu

Pinaatti-linssipaistos

Jatkoa edelliseen. Arjen pelastajat -ruokia, todellakin.


Marraskuu

Mustikkamarmoroitu rahkakakku

Ensimmäiseksi isänpäiväksi valmistin maailman parhaalle pikkukokin iskälle mustikkamarmoroitua rahkakakkua. Lisäksi hän sai brunssin Min Krog -ravintolassa sekä Selänne-kirjan. :)


Joulukuu

Vohvelit

Yhteistyössä Expertin kanssa sain elämäni ensimmäisen vohveliraudan. Sillä valmistui ihania vohveleita kanelikaramellisoitujen omenoiden kera.


Siinäpä se, best of 2014. Huomenna vietetään vuoden viimeistä päivää kotona oman pikku-perheen kanssa. Jotain hyvää ruokaa teemme, juomme ehkä vähän viiniä Kirpun nukahdettua, valvomme juuri ja juuri puolenyön yli ja katsomme parvekkeelta näkyykö raketteja. Nukumme yöimetysten lomassa ja heräämme ylihuomenna uuteen vuoteen, vuoteen 2015.

Jee, mitä kaikkea mahtavaa se mahtaakaan sisältää!

Riemukasta uutta vuotta sinulle ja tervetuloa Hellan ja houkutuksen matkaan myös ensi vuonna!!
QuickEdit
Mona
6 Comments
Share :

Punajuuri-vuohenjuustopiirakka



Joulu tuli ja meni eikä jouluruokia ehditty juuri tässä blogissa nähdä. Yksi ihana joulukakku jäi teille postaamatta, mutta säästänpä sen blogiarkistossa ensi vuoteen. Onpahan sitten heti adventtikauden alussa ihana jouluherkku jaettavaksi tuleviin joulupöytiinne. :)

Punajuuri on joulujuures jos mikä, mutta lisäksi koko talven sesonkiruokaa. Punajuuri-vuohenjuustopiiras on maistunut kielen päällä jo pitkään ja lisäksi olen himoinnut päästä testaamaan synttärilahjaksi saamaani uutta piirakkavuokaa. Pitkulainen piirakka olikin kivaa vaihtelua perinteiselle pyöreälle. Ja punajuuren ja vuohenjuuston yhdistelmä yhtä maistuva kombo kuin aina ennenkin. Piirakkaan olisi voinut upottaa enemmänkin vuohenjuustoa - ainakin omaan makuuni se olisi voinut maistua vielä vahvemmin. Samoin saksanpähkinöissä ei kannata kitsastella. Sopivat nimittäin pinnalle yllättävän hyvin!

Punajuuri-vuohenjuustopiirakka


pohja
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
100 g voita
1 kananmuna
2 tl kylmää vettä

täyte
3 punajuurta
1 punasipuli
2 rkl öljyä
2 tl timjamia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 dl kermaa
2 kananmunaa
150 g vuohenjuustoa

pieni kourallinen saksanpähkinöitä

Sekoita jauhot ja suola. Nypi joukkon voi. Lisää kananmuna ja kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina palloksi kelmuun ja anna sen jähmettyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Voitele vuoka ja kauli taikina vuokaan. Siirrä pohja kylmään odottamaan täytteen valmistumista.

Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulia ja punajuuria siinä. Lisää timjami, suola ja pippuri. Anna seoksen jäähtyä hetki.

Jaa punajuuriseos tasaisesti piiraspohjan päälle. Sekoita kerma ja kananmunat keskenään ja kaada seos vuokaan. Leikkaa vuohenjuusto ohuiksi siivuiksi. Asettele siivut vuokaan. Rouhi saksanpähkinöitä kevyesti veitsellä ja ripottele ne lopuksi piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
QuickEdit
Mona
4 Comments
Share :

Jouluinen porkkana-maustekakku



Tämän joulun joululeipomukset on vihdoin aloitettu, kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta glögi-iltaa meillä. Joulua edeltävänä lauantaina kokoonnumme kummankin vanhempien ja sisarusten kanssa kotiimme, keitämme glögit ja nautimme jouluisia herkkuja. Tänä jouluna keskipisteenä oli - kas kummaa - ensi viikolla puoli vuotta täyttävä pikkukokkimme, joka jaksoi hymyillä tonttuhatussaan kulkiessaan sylistä syliin. Joulu saa taas ihan uuden taian, kun sitä viettämässä on lapsia. Vaikkei kirppunen vielä mitään joulutouhuista ja lahjoista ymmärräkään, on koko perheen joulumieli korkealla pikku-tonttua seuratessa ja halitellessa. Rakas pikkuisemme <3

Haluisin kokeilla pitkästä aikaa glögipöytään kuivakakkua. Kakku maustettiin jouluisin mauin ja koristeltiin tomusokerikuorrutteella. Kuorrutetta olisin voinut valuttaa runsaamman määrän kakun päälle - nyt kuorrute jäi lähinnä ulkoiseksi kaunistukseksi eikä juuri vaikuttanut kakkupalan makuun. Ohjeen mukaisesta määrästä kuorrutetta kyllä riittää reilummallakin kädellä kaadettaessa.

Jouluinen porkkana-maustekakku


2 dl porkkanaraastetta
6 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl piparkakkumaustetta
2 tl soodaa
2,5 dl sokeria
200 g voita
3 dl piimää

kuorrute
2 dl tomusokeria
2 rkl appelsiinimehua

Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita piparkakkumauste ja sooda vehnäjauhoihin. Yhdistä porkkanaraaste, kuivat aineet ja sokeri. Sulata voi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys esimerkiksi hammastikulla.

Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja valuta jäähtyneen kakun päälle.
QuickEdit
Mona
9 Comments
Share :

Ja arvonnan voittaja on...


Expertin 100 € lahjakortin avonta on suoritettu ja Random Number Generator arpoi voittajaksi kommentin numero 18:

Uusi vatkain tai jäätelökone vois olla ihan kivat hankinnat! ☺

kuva: expert.fi
Sinulle on Nanne lähtenyt sähköpostia, oikein paljon onnitteluja voitosta! Kiitos kaikille osallistuneille, oli kiva lueskella teidän kodinkonetarpeita ja -toiveita (aika montaa kommentoijaa houkutteli juuri tuo vohvelirauta, myös jäätelökone ja monitoimikone mainittiin useamman kerran). Klikkailkaa tuonne Expertin verkkokauppaan, jos mieltä jäi kaivertamaan jokin kodinkone, vielä kerkeää tilata vaikka jouluksi! :)
QuickEdit
Mona
1 Comments
Share :

Välimeren kranssileipä



Kun leivän sisään piilottaa juustoja, yrttejä, kasviksia ja mausteita, tulee leivästä itsestäänkin melkein ateria. Kranssileivän sisältä löytyy välimerellisiä makuja, jotka ihan sulavat suussa. Ohjeesta tulee melko iso leipä, joten syöjiä kannattaa olla useampia. Tämä leipä on nimittäin ehdottomasti parhaimmillaan uunituoreena ja lämpimänä. Leivän voi toki syödä myös kylmänä tai lämmittää uudestaan, mutta ihan yhtä muikeaan makuun ei tällöin pääse.

Erinomainen lisuke siis juhlapöytiin ja vaikka jouluksikin. Kranssin pinnan voi koristella siemenin, lesein, pähkinöin tai juustolla. Oma leipäseni kun näyttää tällä lailla "nakuna" ehkä vähän paljaalta ja tylsältä... Onneksi kuori ei kerro kaikkea, vaan sisältä paljastuu ihana yllätys. :)


Välimeren kranssileipä


5 dl vettä
50 g hiivaa
2 rkl siirappia
2 tl suolaa
4 dl grahamjauhoja
8 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä

täyte
100 g punaista pestoa
150 g juustoraastetta
100 g fetajuustoa
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
kirsikkatomaatteja
1/2 ruukku tuoretta basilikaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon siirappi ja suola. Lisää jauhot pikkuhiljaa, ensin puuhaarukalla ja sitten käsin sekoittaen. Lisää öljy loppuvaiheessa ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Kohota taikinaa peitettynä noin tunti.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Kauli noin sentin paksuiseksi levyksi (20 cm x 40 cm). Levitä päälle pesto, mutta jätä kuitenkin levyn yläosasta pieni kaistale täyttämättä. Ripottele peston päälle juustoraaste, fetajuusto, aurinkokuivatut tomaatit, puolitetut kirsikkatomaatit ja kevyesti hienonnetut basilikanlehdet (käytin itse jääkaapista löytynyttä rucolaa, koska basilikalle oli käynyt niin kuin talvella basilikalle usein käy - se oli nuivahtanut kasaan).


Kääri levy rullalle. Sulje taikinan reuna nyppimällä se sormin kiinni. Nosta rulla leivinpaperin päälle pellille ja muotoile siitä kranssi. Nypi kranssin päät tiiviisti kiinni. Tee veitsellä viiltoja leivän pintaan. Paista leipää 220-asteisen uunin keskitasolla 20 minuuttia. Laske lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia. Anna leivän levähtää hetki liinan alla, leikkaa paloiksi ja nauti heti lämpimänä.

QuickEdit
Mona
8 Comments
Share :

Vohvelirauta tuli taloon



Let's face it, ruoanlaitto on välillä aikamoista välineurheilua. Vaikka hyvällä veitsellä, leikkuulaudalla ja paistinpannulla pääsee pitkälle, on meille kokkaajille ja leipureille tarjolla jos jonkinmoista keittiötouhuja helpottavaa ja inspiroivaa laitetta. Tunnustan, että nähdessäni mainoksen popcornkoneesta, mehulingosta, lihamyllystä, jäätelökoneesta tai melkeinpä mistä vaan keittiövempaimesta mieleni halajaa juurikin kyseistä laitetta. Luojalle kiitos keittiön rajalliset säilytystilat ovat hillinneet vempainhimoani melko tehokkaasti. Kaappeihin ei vaan kertakaikkisesti mahdu jokaista mahdollista keittiökonetta. Haaveilla voi onneksi kuitenkin... Ja onhan se kokkailu kivempaa, kun välineet on kunnossa ja keittiötouhuja voi helpottaa eri laittein.

Annoin sisälläni asuvalle välineurheilijalle vallan, kun pääsin ilokseni mukaan Blogiringin ja Expertin yhteistyökampanjaan. Sain Expertin keittiön pienkonevalikoimasta Wilfan vohveliraudan. En ole vohvelirautaa koskaan ennen omistanut enkä vohveleita paistanut - toki joskus maistanut. Koska letut ja pannukakut ovat melkeinpä parasta mitä tiedän, olin erittäin iloinen, että tästä lähtien meillä valmistuu myös vohveleita (eli pannareiden lähisukulaisia). Expertin laitevalikoimasta olisi löytynyt kyllä laitetta vaikka mihin kodin tarpeeseen. Keittiön pienkoneita - noita kokkailun apureita - on myynnissä laidasta laitaan, mukaan lukien ne himoitsemani popcornkone, mehulinko, lihamylly ja jäätelökone. Expert myös neuvoo ja auttaa tarvittaessa laitteiden käytössä. Hyviä joululahjaideoita kannattaa siis käydä kurkkaamassa Expertin verkkokaupasta. Vohvelirauta matkusti meille Expertiltä parissa päivässä eli joululahjashoppailuja ehtii vielä mainiosti tehdä.

Ja sitten se supersiisti juttu. Saan arpoa teidän lukijoiden kesken 100 euron lahjakortin Expertille! Hurraa, ihan mahtavaa!! Voit osallistua arvontaan jättämällä alle kommentin, mikä kodinkone teille tulisi tarpeeseen sekä sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaikaa on lauantaille 13.12. saakka, ja arvonnan teen kaikkien kommentin jättäneiden kesken sunnuntaina 14.12.

Ensimmäisten vohveleidemme lisukkeeksi tuli jouluisia makuja: kanelikaramellisoituja omenoita, piparkakkuja ja kermavaahtoa. Ohje alla.


Kanelikaramellisoidut omenat ja vohvelit


3 kananmunaa
4 dl kevytmaitoa
1 dl kivennäisvettä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl levinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
1/2 dl sokeria
50 g voita sulatettuna

karamellisoidut omenat
3 isohkoa omenaa
50 g voita
3/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

lisäksi
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
piparkakkuja
suklaata

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää maito sekä kivennäisvesi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, suola ja sokeri keskenään. Lisää vispaten maito-munaseokseen. Lisää lopuksi voisula. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.

Valmista taikinan turvotessa karamellisoidut omenat. Pese ja lohko omenat. Sulata voi pannulla ja lisää fariinisokeri. Anna seoksen kiehahtaa ja lisää omenat. Vähennä lieden lämpö miedolle ja anna omenoiden karamellisoitua ja pehmentyä (n. 5-10 min). Lisää lopuksi vaniljasokeri ja kaneli ja pyöräyttele omenoita sokeriliemessä.

Vispaa kuohukerma kermavaahdoksi ja mausta sokerilla.

Paista vohvelit vohveliraudalla. Kokoa annos: vohvelia, kanelikaramellisoituja omenoita ja sokerilientä, nokare kermavaahtoa ja päälle vielä murustettuja piparkakkuja ja suklaalevystä veitsellä kaavittuja suklaalastuja.

Nam.

Wilfalla paistaminen sujui huippuhelposti. Vain ihan ensimmäisellä paistokerralla suositellaan käytettäväksi rasvaa, tämän jälkeen rasvaa ei raudan pinnalle enää tarvita. Vohveliraudan mukana tulevalla kauhalla annostellaan vohvelitaikina paistopinnan keskelle ja rauta levittää taikinan paistoalueelle kannen laskeutuessa. Paistoväriä voi säätää asteikolla 1-5. Minusta asteella 4 tuli mukavan värisiä ja rapeita vohveleita. Vohvelit irtosivat helposti raudan pinnalta muovista lastaa apuna käyttäen. Raudan mukana tuli myös reseptivinkkejä vohveliraudan käyttöön.


http://www.blogirinki.fi/

Yhteistyössä Expert
QuickEdit
Mona
63 Comments
Share :

Ensimmäiset maistelut



Sosekokeilut ovat startanneet! Tervetuloa lentävät lusikat, sottuiset suunpielet ja tahmaiset tassut!

Vauvan kiinteiden ruokien aloitus on jonkinasteista salatiedettä, sanon minä. Virallisten ohjeistusten mukaan vauvaa on hyvä täysimettää kuuden kuukauden ikään saakka, mutta samalla neuvotaan, että kiinteitä ruokia kannattaa alkaa maistelemaan 4-6 kk ikäisenä. Öööö, siis täysimetänkö vai annanko soseita? Neljäkuukautisneuvolassa otin asian esille ja kysäisin innokkaasti, että mites ne kiinteät ruoat, joko aloitetaan. Neuvolatäti (ei vakkaritätimme vaan poikkeuksellisesti eräs toinen) katsoi minua hölmistyneenä ja tokaisi tiukasti: "Onko sinulla jotain syytä aloittaa jo soseet?" "-No ei kai, muttakun olin kuvitellut että tässä pian...pitäisi alkaa...vähän...maistelemaan", minä sopersin koko ajan heikkenevällä äänellä. "-Ei 4-kuukautiselle ole mikään tarve alkaa antamaan soseita, jos rintamaidolla kasvaa noin hyvin", totesi neuvolatäti. No se siitä, jatketaan siis täystissittelyä vielä kuukausi, tuumin.

5-kuukautisneuvolassa olimme saaneet juuri ja juuri tervehdykset heitettyä ja mitä kuuluu -lauseet vaihdettua, kun neuvolatäti (tällä kertaa oma vakituinen tätimme) jo kysäisi, että jokos olette aloittaneet kiinteiden maistelut. Minä siihen selitin, että "viime kerralla sain vähän sellaisen kuvan, että vielä ei tarvitse kun tuota rintamaitoa niin hyvin riittää". -"No mutta nyt sitten vaan reippaasti maistelemaan, kyllä nyt on jo aika", totesi vakkaritätimme ja kehotti lisäämään nopeallakin tahdilla uusia makuja ja maistelukertoja vauvan ruokarytmiin.

Että ymmärrä tuosta nyt sitten. 4-kuukautisneuvolassa olin aivan liian aikaisessa asian kanssa, mutta 5-kuukautisneuvolassa tuli jo olo, että mitenkä me näin myöhään vasta aloitetaan kiinteiden maistelut. Huono äiti -syndrooma ilkkui päässäni, että vauvanihan lähestulkoon nääntyy nälkään, kun on joutunut pelkällä rintamaidolla elämään viime viikot.


Nyt on kiinteiden maistelu siis meillä aloitettu ja ensimmäiseksi mauksi valikoitui porkkana. Sose on maistunut neidille yllättävän hyvin, suu avautuu jo lusikan lähestyessä ja porkkanaa mussutetaan suhteellisen neutraalilla ilmeellä. Osa soseesta purskahtaa ulos suusta, mutta pari lusikallista näyttäisi päätyvän mahaankin saakka. Seuraavaksi ajattelin testata perunaa ja sitten ehkäpä kukkakaalia ja bataattia. Kasvissoseet haluaisin tehdä ainakin näin aluksi pääasiallisesti itse ja luottaa kaupan valmisruokiin vain reissu- ja hätätilanteissa. Ensi viikolla lisäämme päivärytmiin toisen ruokailukerran, jolla maistellaan sitten hedelmäisiä soseita. Niissä mennään varmaankin enemmän kaupan soseilla. Kehuja ja vinkkejä hyvistä soseista otetaan ilolla vastaan!

QuickEdit
Mona
10 Comments
Share :

Pasta bueno - pinaattia ja aurinkokuivattua tomaattia



Se on joulukuu ja joulunodotusta ilmassa ja blogeissa! Olen tänään kuolannut vaikka kuinka monen ihanan joululeivonnaisen perään, joilla eri ruokablogeissa on joulunalusaika asiaankuuluvasti aloitettu. Minä täällä haaveilen vaan kaukaisesti ajasta, jolloin voisin ihan etukäteen suunnitella ja valmistella, mitä ajankohtaista eri juhlapyhinä tänne blogiin julkaisen. Te, rakkaat lukijani, joudutte tyytymään tällä haavaa niihin ruokiin joita täällä babylandiassa ehditään juuri ja juuri sillä hetkellä kokata - ja julkaista parin viikon viiveellä. :)

Arkisilla herkuilla siis jatketaan täällä. Hehkutin innoissani tätä lounaspastaa jo muutama viikko sitten Facebookissa ja Instagramissa. Tekaisin pastan perinteisesti jääkaapin jämistä, kun oikein mitään ei muka ollut lounaaksi ja jotain piti nopeasti keksiä (ja syödä ennen pikkukokin heräämistä päiväunilta). Tällä kertaa suunnittelemattomasta ateriasta tuli kuitenkin "ihan ok:n" sijaan "aivan tajuttoman hyvää"!! Resepti on siis pakko laittaa teille jakoon. Yksi parhaista kotipastoista pitkään aikaan!

Pasta pinaatilla ja aurinkokuivatulla tomaatilla

yhdelle

pastaa, esim. tagliatelle

pala purjoa
2 rkl Valio valkosipulivoita
50 g babypinaattia
muutama aurinkokuivatun tomaatin siivu
parmesania
mustapippuria

Laita pasta kiehumaan ja keitä se al denteksi. 

Pilko purjo ja huuhtele pinaatti. Laita keskilämpöiselle pannulle pala valkosipulivoita ja heitä voin joukkoon purjosiivut sekä pinaatit. Kuumenna hetki kunnes pinaatti menee kasaan. Lisää aurinkokuivatut tomaatit (voit pilkkoa niitä haluamasi kokoisiksi paloiksi, reilut palat sopivat minun makuuni). Kaada joukkoon valmis pasta ja raasta päälle kasa parmesania. Mausta pustapippurilla.
QuickEdit
Mona
4 Comments
Share :

Mustikkamarmoroitu rahkakakku



Olin nähnyt kuvia tästä marmoroidusta kakusta jo useammassa eri paikassa ja kädet ihan himoitsivat päästä testaamaan, onnistuisinko itsekin taikomaan tällaisen marmoripinnan. Ja onnistuihan se, hiphei! Kaunis mustikkamarmori tekee kakun pinnasta todella houkuttelevan näköisen. Mustikan maku ei tule esiin kovin voimakkaana, vaan aina sattumina sen mukaan millainen marmoripala suuhun sattuu. Kakun voi tehdä ihan puhtaasti juustokakkuna, mutta tässä versiossa juustoa on vain pieni osa ja pääasiallisesti kakku koostuu rahkasta. Näin ollen se on hieman kevyemmän oloinen eikä ihan niin tuhti. Maustettujen rahkojen ystävänä mieleeni tuli myös maustaa kakku esim. sitruunan- tai vaniljanmakuisella rahkalla. Ensi kerralla sellainen versio siis. :)


Mustikkamarmoroitu rahkakakku


pohja
200 g Digestive-keksejä
75 g voita

täyte
500 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
1,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1/2 dl maissitärkkelysjauhoja 
2 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan mehu

pinta
1 dl pakastemustikoita
1 rkl sokeria

Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun ja reunoilta voidellun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija n. 24 cm).

Sekoita täytteen ainekset vatkaimella ja kaada seos vuokaan.

Mittaa sulaneet mustikat ja sokeri kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella. Lusikoi mustikkaseosta laikuiksi kakun pinnalle. Marmoroi pinta pitämällä veistä kohtisuorasti kakun pintaan nähden ja vetämällä sillä raitoja. Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia.

Anna vuoan jäähtyä hetki. Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti veitsellä, mutta jätä kakku vuokaan. Näin kakkuun ei synny jäähtymisen aikana niin helposti repeämiä. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin. Kakku saa vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai mielellään yön yli. Irrota kakku vuoasta ja tarjoile viileänä.

QuickEdit
Mona
0 Comments
Share :

Intialaiset lihapullat naanleivällä



Olemme nyt siirtyneet siihen ajanjaksoon vuodesta, kun kauniiden ruokakuvien ottaminen kello neljän jälkeen päivästä alkaa olla erittäin haastavaa. Iltaherkuiksi valmistuvien ruokien kohdalla on siis tyydyttävä tällaisiin puolihämäriin otoksiin. Pöh, kyllä kuvaajaa nyt vähän harmittaa... Mutta en malta olla julkaisemattakaan tätä parin viikon takaista lauantaisafkaamme, joka oli todella onnistunut väännös tutuista raaka-aineista. Karitsasta valmistetut lihapullat maustettiin intialaisittain (oi nam) ja nautittiin naanleivän, jugurttikastikkeen ja salaatin kera. Meiralta saatu intialainen mausteseos toimi lihapullien maustajana huippuhyvin, kannattaa kokeilla! :)

Intialaiset lihapullat naanleivällä


400 g karitsanjauhelihaa (myös naudanjauheliha käy)
2 valkosipulinkynttä
3 tl intialaista mausteseosta (Meira)
suolaa
mustapippuria
öljyä paistamiseen

kastike
1/3 kurkku
1 tl suolaa
2 dl turkkilaista jugurttia
1/2 dl majoneesia
1 valkosipulinkynsi
3 rkl siputtua tuoretta minttua
ripaus sokeria

lisäksi
naanleipiä
kirsikkatomaatteja
salaattisekoitusta

Valmista pyörykät yhdistämällä kulhossa jauheliha, puristetut valkosipulinkynnet sekä mausteet. Pyörittele pieniksi lihapulliksi. Paista pyörykät öljyllä pannulla kypsiksi.

Raasta kurkku ja pane siivilään valumaan suolan kanssa noin 15 minuutiksi. Purista nesteet kurkkuraasteesta ja sekoita kulhossa jugurtin, majoneesin, puristetun valkosipulinkynnen ja silputun mintun kanssa. Mausta ripauksella sokeria.

Lämmitä naanleipä uunissa pakkauksen ohjeen mukaan. Kasaa lämpimän leivän päälle salaattisekoitusta, kastiketta, puolitettuja kirsikkatomaatteja sekä karitsapyöryköitä.
QuickEdit
Mona
4 Comments
Share :

Daim-muffinsit



Huh, viikko vierähti nopsaakin nopsemmin ilman mahdollisuutta bloggaamiseen! Ei mikään ihme vauvaperheessä, mutta kyllä sormet jo syyhysivät päästä vähän kirjoittamaan tänne. Viikkomme sisälsi ihan tavallisia vauvatouhuja, mutta lisäksi vähän vatsatautia (onneksi äidillä, ei pikkukokilla) ja piknik-risteilyä Turusta. Kumpainenkin jälkimmäisistä veti äidin mehut hieman finaaliin, vaikka risteily sujuikin Kirpun kanssa ihan suhteellisen mukavasti. Pikkumatkalainen väsyi toki paikkapaikoin, kun ei risteilytouhuissa oikein kunnolla saanut nukuttua, mutta yllättävän reippaasti jaksoi typy. Ja oma mahatautinikin ehti laantua ennen matkaan lähtöä, mikä teki matkanteosta huomattavasti lupsakkaampaa.

Uusi viikko ja uudet reseptit siis kehiin! Harmaa marrassää on vetänyt fiilistä vähän ankeampaan suuntaan, kun aurinkoisia ulkoilukelejä ei enää riitäkään joka päivälle ja illan pimeys hiipii esiin ihan liian aikaisin. Siispä herkuttelu on ilman muuta sallittua piristämään päivää! :) Daim-muffinsia mutustaessa ei voi kauaa synkistellä. Parasta on, kun osuu muffinsin sisään piilotettuun Daim-palaan, joka on sulanut ihanan pehmeäksi suklaa-aarteeksi...

Daim-muffinsit

12 kpl

200 g Daim-suklaata (Marabou)
150 g voita
1,5 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

Leikkaa puolet Daim-levystä suklaarouheeksi. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi suklaarouhe ja sekoita varovasti joukkoon.

Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinsivuokiin, aseta päälle yksi pala Daim-suklaata ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.


QuickEdit
Mona
2 Comments
Share :

Kesäkurpitsalla maustettu peltileipä


Pitkästä aikaa tuli tehtyä itse leipää, jiihaa! Enpä ole tainnut pikkukokin syntymän jälkeen leipoa yhtäkään leipää, joten jo oli aikakin. Uunituore lämmin leipä, päälle nokare voita, joka sulaa ja valuu sormenpäihin saakka... Parasta mitä tiedän <3

Käytin pohjana edellistä peltileipäohjettani, mutta maustoin taikinan tällä kertaa kesäkurpitsalla. Kesäkurpitsa mehevöittää leipätaikinaa aivan uskomattoman hyvin ja tuo mukavaa lisämakua. Kuten aina, itse tehty leipä on parhaimmillaan leipomispäivänä, joten leipää kannattaa vetää surutta nassuun ja laittaa loput pakkaseen. Me vedimme koko pellillisen parin päivän sisällä. Eipä sinne pakkaseen mitään olisi mahtunutkaan. :)

Kesäkurpitsa-peltileipä


1 kesäkurpitsa
3 tl suolaa
5 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 dl siirappia
1,5 tl suolaa
n. 12 dl sämpyläjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä

päälle 
oliiviöljyä
leseitä ja/tai siemeniä

Raasta kesäkurpitsa. Ripottele joukkoon suola ja anna seistä 15 minuuttia. Purista raasteesta vesi pois.

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon siirappi, suola ja kesäkurpitsaraaste. Alusta taikinaan jauhot vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa jäädä melko löysäksi.

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja taputa levyksi. Anna kohota liinan alla 40 minuuttia. Voitele kohonneen leivän pinta öljyllä ja ripottele pinnalle leseitä tai siemeniä. Leikkaa taikinapyörällä kevyesti neliöiksi. Paista 225-asteessa noin 20 minuuttia.
QuickEdit
Mona
1 Comments
Share :

Neljä ihmeellistä kuukautta


Reilu neljä kuukautta vauvaelämää on takana. Neljä kuukautta jo, uskomatonta! Toisaalta aika on hurahtanut ohi ihan vilauksessa, toisaalta se on sisältänyt piiiiitkiä päiviä, tunteja ja minuutteja. Elämää ennen Kirppua on vaikeaa enää edes muistaa. Neidistä on tullut täysvaltainen perheenjäsen, jonka mukaan päivät pyörivät. Syödään, nukutaan, seurustellaan, vaihdetaan vaippaa, nukutaan, syödään, ihmetellään ympäröivää maailmaa... Pieniä asioita, mutta samalla niin suuria.


Nämä neljä kuukautta ovat tuoneet eteen paljon uutta ja ihmeellistä. Kirppumme on muun muassa

  • matkustanut kaksi kertaa junalla Turkuun
  • ja autolla useammankin kerran
  • oppinut hymyilemään koko aurinkoisella naamallaan, nauraa kihertämään sekä pöristelemään kuplia suullaan
  • syönyt nyrkkejään syvällä antaumuksella. Omat kätöset ovat parasta mitä neitisemme tietää. <3
  • kierähtänyt pariin otteeseen selältä vatsalleen
  • löytänyt omat varpaansa
  • tissiruokaillut useamman kerran autossa sekä pariin otteeseen enemmän tai vähemmän julkisesti
  • ollut juhlavieraana niin häissä kuin ristiäisissäkin
  • oppinut ilmoittamaan epämukavuudesta tai palvelun toimimattomuudesta erittäin narisevalla äänellä
  • kakannut noin kolmetkymmenetviidet selkäkakat
  • nukkunut hienoja yöunia, välillä jopa 10 h putkeen
  • tavannut tulevia pieniä leikkikavereitaan
  • valloittanut äidin ja iskän sydämet <3
Seuraavaksi tiedossa onkin vauvauintia (eka kerta jo takana), ensimmäisiä kiinteiden ruokien maisteluja, lisää selkäkakkoja, kyläilyjä, kierähdyksiä ja hymyjä.

Elämä on ihanaa <3
QuickEdit
Mona
6 Comments
Share :

Vadelma-valkosuklaapalat



Pakkasemme sai viime kesänä täytettä mansikoiden lisäksi myös vadelmista - kiitos anopin. Kotimaiset vadelmat ovatkin lähestulkoon arvotavaraa, sillä kaupan pakastealtaasta niitä löytää todella harvoin. Pakastevadelmat ovat useimmiten ulkomaisia, jolloin niitä tulisi muistaa kuumentaa ennen käyttöä ruokamyrkytysten välttämiseksi.

Parhaimmillaan vadelmat ovat toki tuoreena, mutta näin syyspimeällä maistuvat hyvin myös leivonnaisissa. Lisämehevyyttä tähän torttuun toi valkosuklaa, jota ei kyllä kuvissa oikein näy. Hyvä idea voisikin olla jättää pieni määrä valkosuklaata sekoittamatta taikinaan ja kaataa se ihan lopuksi taikinan ja vadelmien päälle. Pääsisi valkosuklaakin paremmin esille... :)

Vadelma-valkosuklaapalat


150 g valkosuklaata
75 g voita
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl hasselpähkinärouhetta
2 dl vadelmia

Rouhi valkosuklaa. Sulata voi kattilassa ja nosta liedeltä. Sekoita suklaarouhe voin joukkoon, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivijauhe ja suolaripaus keskenään. Siivilöi sokeri-munavaahdon joukkoon jauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää hasselpähkinärouhe ja suklaa-voiseos (jätä halutessasi pari ruokalusikallista suklaavoita tortun pinnalle kaadettavaksi). Kääntele taikina tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle noin 20x30 cm kokoiselle uunivuoalle. Ripottele päälle vadelmat (ja kaada loput valkosuklaavoista pinnalle). Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Peitä loppuvaiheessa leivinpaperilla, jotta pinta ei tummu liikaa.

Nosta jäähtymään ja leikkaa neliöiksi. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.
QuickEdit
Mona
2 Comments
Share :

Arjen pelastaja: Pinaatti-linssipaistos ja kanafileet



Äitiyslomalla aamujen ja aamupäivien telkkariohjelmat tulevat väkisinkin tutuiksi. Onnekseni kokkiohjelmat ovat vahvasti edustettuina tv-kanavien päiväohjelmistoissa. Joka-aamuinen tv-hetkeni on AVAlla näytettävä Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Siinä muuten kaveri, jonka nimellä ja kasvoilla on tehty jos kuinka monta telkkariohjelmaa! Suomessakin päällekäin on pyörinyt niin Jamien koululaishaastetta, herkullista Iso-Britanniaa, säästöaterioita, vanhoja alastoman kokin jaksoja kuin Jamien & Jimmyn Ruokaritareita. 15 minuutin ateriat on kuitenkin ehdoton Jamie-suosikkini.

Tämä linssiohje on saanut inspiraationsa kyseisestä ohjelmasta. Kirjoitin sen yhdellä kädellä puhelimen muistiinpanoihin samalla kun imetin pikkukokkia. Kirjoitusvirheitä tuli noin 38.

Ohjeen myötä lanseeraan tunnisteisiin uuden arjen pelastajat -tunnisteen, jonka alle pyrin kasaamaan tällaisia nopeita ja helppoja arkiruokia. Ideoita ja inspiraatioita siihen jokapäiväiseen kokkailuun ja vastauksia -ah niin tuttuun- kysymykseen: mitä tänään syötäisiin.

Pinaatti-linssipaistos ja mausteiset kanafileet

kahdelle

1 iso porkkana
pala purjoa
persiljaa
oliiviöljyä

2 kanan rintafileetä
suolaa
mustapippuria
Roasted Garlic & Pepper- mausteseosta
2 valkosipulinkynttä
timjamin oksia
2 laakerinlehteä

250-300 g linssejä (esim. GoGreenin punaisia linssejä)
1 tomaatti
100 g babypinaattia
korkillinen punaviinietikkaa
bulgarian jugurttia

Pilko porkkana ja purjo pieneksi. Hienonna persilja. Kaada pari ruokalusikallista oliiviöljyä keskilämpöiselle pannulle ja laita porkkanat, purjot ja persiljat pannulle paistumaan.

Mausta kanan rintafileet kummaltakin puolelta suolalla, mustapippurilla ja Garlic & Pepper -mausteseoksella. Paista kanafileet omalla pannullaan oliiviöljyssä. Lisää pannulle makua antamaan pari valkosipulinkynttä kuorineen sekä muutama timjamin oksa ja pari laakerinlehteä. Painele fileitä välillä lastalla ja käännä puolta.

Valuta linssit ja lisää ne porkkana-purjoseokseen. Paloittele joukkoon myös yksi tomaatti. Pilko huuhdellut babypinaatit pieneksi ja lisää seokseen. Mausta linssilisuke korkillisella punaviinietikkaa. Sammuta lieden lämpö ja lisää joukkoon vielä pari ruokalusikallista jugurttia.

Kaada linssit isolle lautaselle, asettele päälle kanafileet, muutama timjamin oksa ja roiski koristeeksi vähän jugurttia. Tarjoile leivän kera.

QuickEdit
Mona
6 Comments
Share :

Eräänä kesäkuun päivänä



Löysinpä blogiarkistosta tällaiset herkkujälkkärit, jotka valmistuivat eräänä kauniina kesäkuun päivänä. Päivänä, jolloin kaksi ystävystä nautti juuri alkaneen äitiysloman ihanuudesta, kesän lämmöstä ja yhdessäolosta. Päivänä, jolloin katsottiin vauvaleffaa, pötkötettiin auringossa, tehtiin kävelylenkkejä merimaisemissa, vähän joogattiin, paljon juteltiin ja syötiin herkkuja hymyssä suin. Päivänä, jolloin tulevat pikkuprinsessat olivat vielä syvällä masun uumenissa, mutta vahvasti mielessä ja sydämessä.

Herkkujälkkäreihin tuli

1 sokerikakkupohja (ohje vaikkapa täältä)
1 prk lime-valkosuklaarahkaa
2 dl kermaa vaahdotettuna
vaniljasokeria maun mukaan
tuoreita mansikoita
suklaarouhetta

Ensin leivottiin sokerikakkupohja, joka sitten paloiteltiin laseihin ja yhdistettiin sikinsokin vaniljasokerilla maustetun rahka-kermaseoksen ja mansikoiden kera. Päälle iso kasa rouhittua suklaata (taisi olla Fazerin mustikkasuklaata, jos oikein muistan).

Sinä kesäkuun päivänä näytettiin vielä tältä...


<3
QuickEdit
Mona
1 Comments
Share :

Bataatti-kikhernecurry kookosriisillä



Olen aikaisemminkin tunnustanut, etten ole mikään erityisen oivallinen maustaja. Joko lisään mausteita aivan liian varovasti tai sitten teen ruoasta ylisuolaista. Meidän keittiössä maustamisen hoitaakin yleensä apukokki. Ruoanlaitto voi sujua niin, että minä valmistan aterian muuten, mutta huhuilen sitten apukokkia annostelemaan tarvittavat pippurit, chilit ynnä muut mausteet.

Kun pääsin Blogiringin yhteistyön kautta testaamaan Meiran mausteita, innostuinkin aivan erityisesti Meiran valmismausteseoksista. Silmiini osui ensimmäisenä Meiran intialainen mausteseos, joka sisältää mm. korianteria, kurkumaa, pippuria, fenkolia, kardemummaa ja neilikkaa. Mmmm, mitä makuja! Maustekombo suunniteltuna valmiiksi, eikä minun tarvitse huolehtia, osaanko annostella eri mausteita riittävästi. Perfect! Mausteet ovat lisäksi suolattomia, joten ei ole vaaraa, että makua lisäämällä ruoasta tulisi samalla ylisuolaista.

Intialaisesta mausteseoksesta valmistui lämmintä currya bataatilla ja kikherneillä. Käytin lisäksi ruokaan Meiran chilimausteseosta. Lisukkeeksi tein kookosmaidolla ja sitruunalla maustettua riisiä, jugurttikastiketta sekä valmista naanleipää. Tulipa hyvää!


Bataatti-kikhernecurry kookosriisillä

neljälle

1 iso bataatti
1 prk kikherneitä 
2 kevätsipulin vartta  
2 rkl oliiviöljyä 
3 tl Meira intialaista mausteseosta
1 tl Meira chilimausteseosta
1-2 valkosipulinkynttä
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä
1 iso tomaatti
1 prk kookosmaitoa
1 lime
nippu korianteria

kookosriisi
1 prk kookosmaitoa
vettä
basmatiriisiä
ripaus suolaa
1/2 sitruuna

jugurttikastike
2 dl turkkilaista jugurttia 
1/2 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
silputtua korianteria 

naanleipää

Kuori ja kuutioi bataatti, valuta kikherneet ja silppua kevätsipulin varret. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja heitä joukkoon intialainen mausteseos sekä chilimausteseos. Sekoittele ja anna mausteiden heräillä tovi pannun lämmössä. Kaada joukkoon bataatit, purista valkosipulinkynnet ja raasta inkivääri. Anna bataattien kypsyä ja maustua hetki pannulla.

Valmista samalla riisi. Laita kattilaan kiehumaan purkki kookosmaitoa, saman verran vettä sekä saman verran basmatiriisiä. Voit käyttää kookosmaidon purkkia mittana kaikkiin näihin aineksiin, kätevää! Laita riisikattilaan ripaus suolaa sekä puolikas sitruuna. Kattilaan kansi päälle ja keskilämmöllä porisemaan ja odottamaan riisien valmistumista.

Pilko tomaatti kuutioiksi ja lisää curryyn. Kaada joukkoon myös pilkotut kevätsipulin varret, kookosmaito ja valutetut kikherneet. Anna seoksen kiehahtaa.

Sekoita turkkilaisen jugurtin joukkoon puolikkaan sitruunan mehu, ripaus suolaa ja mustapippuria sekä hienonnettua korianteria.

Lämmitä loppuvaiheessa naanleivät uunissa.

Viimeistele curry limen mehulla sekä tuoreella korianterilla. Purista riisikattilassa kypsynyt sitruunanpuolikas riisin joukkoon. Nosta kaikki ainekset tarjolle ja nauti!


Lisää Blogiringin bloggaajien resepti-ideoita Meiran mausteista voit käydä kurkkaamassa täältä. Myös Meiran fb-sivuilta löytyy hyviä vinkkejä keittiöön ja maustamiseen.

http://www.blogirinki.fi/
Yhteistyössä Meira

QuickEdit
Mona
12 Comments
Share :

Follow @hellajahoukutus